top of page

Elina Päkkilä, viulu

Oskari Eirola, viulu

Elina Heikkinen, alttoviulu

Liina-Mari Raivola, sello

 

Nome-kvartetti on nuorista ammattilaisista koostuva yhtye, joka on viime vuosina ottanut yhä tukevampaa jalansijaa Suomen kvartettikentällä. Kokoonpano on tullut tutuksi paitsi pääkaupunkiseutua elävöittävien kamarimusiikkisarjojen vieraana, myös muualla Suomessa toimivien festivaalien esiintyjänä. Erityisesti kesän 2019 onnistunut ensiesiintyminen kansainvälisestikin tunnetulla Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalilla toi Nome-kvartetin yhä laajemman kamarimusiikkiyleisön tietoisuuteen. 

 

Vuonna 2013 perustettu kokoonpano noteerattiin jo perustamisvuotenaan lupaavana kokoonpanona ja valittiin Savonlinnan musiikkiakatemian stipendiaattikvartetiksi. Vuosien saatossa neljän Sibelius-Akatemiassa yhdessä soittaneen opiskelijan kokoonpanosta on kypsynyt omaääninen kvartettisoittoon kunnianhimoisesti suhtautuva tiivis yhtye, jonka intohimona on paitsi suunnitella ja toteuttaa mielenkiintoisia konserttikokonaisuuksia, myös tehdä yhteistyötä Suomen eturivin kamarimuusikoiden kanssa. Kvartetin on ollut ilo musisoida esimerkiksi Tuija Hakkilan, Miguel da Silvan, Konstantin Boginon, Atte Kilpeläisen, Jussi Tuhkasen, Lauri Kankkusen sekä Petja Kainulaisen kanssa.

 

Nome-kvartettia on voinut kuulla muun muassa Kino Soi! -konserttisarjassa Espoon Tapiolassa, Kumpulan kamarikonserteissa Helsingissä ja Soiton paikka -festivaalilla Keuruulla. Kvartettia ovat ohjanneet Marko Ylönen, Miguel da Silva, Paavo Pohjola, Antti Tikkanen sekä Vladimir Mendelssohn. 

 

Nome-kvartetti on yksi Kuhmon Kamarimusiikin yhteydessä toimivan kvartettiakatemian varsinaisista kokoonpanoista, jotka osallistuvat ohjatuille periodeille ja konsertoivat festivaalilla. Syksyllä 2019 järjestetyn haun jälkeen Nome-kvartetti sai kutsun osallistua kansainvälisen Musethican ympäri Eurooppaa järjestetyille kamarimusiikkiperiodeille.   

bottom of page